Yhteisöllistä plussaa lasten ehdoilla

13.10.2016

Tutuistuimme Oulun kristilliseen kouluun 13.10.2016 rehtori Petri Ojalan alustuksella. Hän kertoi koulun taustoista ja avasi KouluPlus-toimintaa.


Mikä on KouluPlus?

KouluPlus toiminta kattaa ajan klo 7.30-16.45. Mukana on 50 oppilasta 1-4 -luokilta. Toiminta eroaa perinteisestä ap/ip-toiminnasta siten että sisällöt nivoutuvat myös koulun toimintaan. Ne eivät ole erillista kerhoilua.

KouluPlus:aan nivoutuvat MOK(monialainen oppimiskokonaisuus)-henkiset teemailtapäivät kuten intiaanit, liikunta- ja älypelit, roolileikkejä keskiaikaisella torilla ja Joulun talo -tuikkujuhla, erätulilla vierailu, pehmoeläinjuhlat, espanjalainen iltapäivä sekä PullaPerjantai. Keväästä 2016 on pyörinyt Mummopappatoiminta. Mummot ovat olleet mukana PullaPerjantaissa ja papat erätulilla.

Mukana on kolme senioriopettajaa ja työnohjausta antaa halukkaille kaksi eläkkeellä olevaa työnohjaaja. Yhteistyötä tehdään myös urheiluseurojen (NMKY, Elliots, Aura) sekä yrittäjien että yrittäjäkummien kanssa. Tavoitteena on että lapsillä on koko koulupäivän ajan turvallisia ja tuttuja kasvatajia ympärillän

Koululla toimii useita kerhoja kuten koripallokerho, katutanssi, musiikkiliikunta, miekkailukerho, King´s Kids -kerho, pehmoeläinkerho, sählykerho, tyttökerho ja koulun kuoro, luontokerho. Kerhoja vetävät yhteistyökumppanit, vanhemmat, vanhemmat oppilaat sekä oppilaat itse

Miten tämä yhteisöllinen henki on saavutettu?

”Olemme toiminnan suunnittelemisessa miettineeta aina, mitä pitäisi olla tarjolla myös lasten näkökulmasta. Olemme itse bonganneet työntekijämme, yhtään virallista virkaa ei ole ollut avoinna. Kaikki henkilökuntamme tuntee kaikki oppilaat. Oppilaita on 155 ja työntekijöitä ovat kaikki avustajat mukaan lukien 30-40 (joista opettajia 15). Kaikki saavat vapaasti olla oma itsensä yhteisesti sovittujen raamien puitteissa... Kaikkia yhdistää myös aito kiinnostus oppilaitakohtaan” kertoo kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Pokka.

”Me teimme sen mitä muut koulut tekevät ops-päivityksessä nyt jo vuonna 2013-2014. Silloin opsimme kammattiin läpi hyvin tarkasti. Sen teki mm. ylitarkastaja Irmeli Halinen. Jotenkin meitä on hymyilyttänyt nykyopsin tuttuus monien teemojen suhteen. Lisäski olimme ensimmäinen tarkastettu koulu, jonka ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä hyvinvoinnin kannalta oli uuden oppilashuoltolain lainmukaisesti edellytykset täyttävää.” Pokka muistelee.

Vanhempien aktivointi on ollut yhtä nihkeää kuin kunnallisissa kouluissa. Pakkaa on sekoittanut sen että henkilökunnan omia lapsia on oppilaina, joten osa opettajista on myös vanhempia.

Meillä ei taloudellisista syistä ole siivouspalveluja tai atk-tukipalveluita. Ruokapalvelut tulevat nyt tällä hetkellä Amicalta. Meillä on osa-aikainen siivooja ja vanhemmat osallistuvat lukukausittain suurempiin siivoustalkoisiin (ikkunat, lattiasta kattoon).

Koululla on tehty useita omia innovaatioita

Yläastelaiset järjestävä perheille syntymäpäiväjuhlat, joilla he keräävät rahaa luokkaretkiin ja leirikouluihin. Synttärit maksavat perheelle 150 euroa ja sisältävät syömistä ja ohjelmaa maksimissaan 15 hengelle.

Yhteisö on järjestänyt harrastemessut, joissa esitellään omaa osaamista monin eri tavoin MOK-hengessä ja konkreettista myös sähköisessä muodossa. Arviointia oppilaat ovat harjoitelleet omaa, että toisten messuesittelyjä arvioiden.

Kesäkoulu toimii juhannukseen asti. Sitä pyörittävät vastuuaikuisten lisäksi myös yläkoululaiset kesäsetelin avulla. 

Muita innovaatioita ovat:

  • Liikettä niveliin-kuntokortti, Keke-kioski
  • Anna Hyvän kiertää -hyväntekeväisyyskampanjat
  • Kotiltyölista
  • Leikki päivässä- ohjelma
  • My Way -arviointiohjelma
  • Hyvät tavat kunniaan
  • TettiSetti

Tiukan budjetin vuoksi koululla on lähes kaikki kierrätystavaraa ja yrittäjyyshenkisyys kumpuaa osin kekseliäisyydestä toimia edullisemmin. Koulun henkeä kuvaa yhteisöllisyys, sitoutuminen sekä asiaslähtöisyys, joka tarkoittaa suunnittelua oppilaan näkökulmasta sekä perheiden toiveita kuunnellen. Lue lisää http://oukris.fi/ .