Uutiskirje, kevät 2022

9.5.2022

Tämä uutiskirje sisältää kuulumisia toiminnastamme. Olisimme iloisia, jos voisit välittää viestin eteenpäin omissa verkostoissasi.

Digisuositukset Oulun kaupunkiin 

Toukokuun etäporinoissa torstaina 12.5.2022 klo 18 aiheena digisuositukset, joita ollaan laatimassa Oulun kaupunkiin vanhemmuuden tueksi. Linkki etäporinoihin lisätään tänne.

kOuluvanhemmat on mukana työryhmässä vanhempien äänenä. Hankkeeseen kuuluu lasten, nuorten ja huoltajien osallistaminen.

Tule kuulolle ja kertomaan omat ajatuksesi suosituksista. Käymme läpi työryhmän luonnoksen ja keskustelemme aiheesta. Osallistujien näkemyksistä tehdään kooste työryhmälle suositusten laadintatyötä varten.

Tule mukaan vaikuttamaan!

Osallistujien kesken arvotaan ruokaravintolalahjakortti.


kOuluvanhempien kuulumisia!

Helmikuun vuosikokouksessa valitun hallituksen kevätkausi on ollut täynnä aktiivista toimintaa. Tässä muutamia poimintoja:

Maaliskuussa Sivistys- ja kulttuuripalveluiden kanssa yhteistyössä järjestetty varhaiskasvatuksen etävanhempainilta tavoitti yli kolmesataa osallistujaa. Varhaiskasvatuksen teemojen ympärillä tapahtuneeseen kohtaamiseen oli ollut selkeä tarve! Ehdota meille seuraavan etävanhempainillan teemaa!

Olemme osallistuneet aktiivisesti Oulun kaupungin yhteistyöryhmien tapaamisiin. Maaliskuun lasten ja nuorten poikkitoiminnallisessa yhteistyöryhmässä esittelimme omaa toimintaamme ja toimme esiin vanhempaintoiminnan ajankohtaisia teemoja. Osallistumme myös digisuositusten laadintaa varten perustettuun työryhmään.

Viestinnän osalta olemme tehneet julkaisuja ja jakaneet tietoa ajankohtaisista toimintamme mukaisista teemoista alueen vanhemmille. Toiveenamme olisi aktiivinen keskustelu alueen toimijoiden kesken. Kannustammekin sinua ottamaan somekanavamme seurantaan ja osallistumaan rohkeasti keskusteluihin ja tekemään myös keskustelunaloituksia tärkeäksi kokemistasi aiheista. Seuraa, tykkää, reagoi, kommentoi! Voit myös liittyä whatsapp-keskusteluryhmään halutessasi. 

Huomasithan kannanottomme vanhempien osallisuudesta Kalevassa 13.4? Voit lukea kannanottostamme tehdyn uutisen tästä linkistä

Toukokuussa tapaamme hallituksen kokouksen yhteydessä ONE:n puheenjohtajistoa. Tavoitteenamme on aloittaa yhteistyö erityisesti toisen asteen teemoihin liittyen. 

Toimintasuunnitelmamme mukaisesti osallistumme muiden järjestäjien tapahtumiin kauden aikana. Olimme mukana Haukiputaan koulun vanhempainyhdistyksen järjestämässä erkkavanhempien vertaistuki-illassa huhtikuussa. Toukokuun 24. päivä osallistumme Tornikarnevaali- perhetapahtumaan Haukiputaalla.

Varapuheenjohtaja Vesa osallistuu panelistina Oulun kaupungin suureen koulutuskeskusteluun 17.5. Oulun kirjaston Pakkala-salissa. 

Elokuussa olemme mukana Suomen Vanhempainliiton koulurauhavanhempainillassa. Ilmoittaudu mukaan liiton sivulla, linkki.


Haluamme sinut mukaan!

Laita viestiä vanhemmat.oulu@gmail.com niin kerromme lisää!


kOuluvanhempien Ystäväkirja!

Etsimme aktiivisia vanhempaintoimikuntia ja -yhdistyksiä Oulun alueella, jotka haluaisivat olla mukana ystäväkirjassamme. Tarjoamme näkyvyyttä omissa somekanavissamme. Ilmoittaudu mukaan! 


kOuluvanhempien tiimit!

Tule mukaan kOuluvanhempien tiimeihin! Sinulla on mahdollisuus osallistua Oulun tasoiseen vanhempaintoimintaan helposti tiimien kautta. Aktiivisimpia ovat vaikuttamistoimikunta ja viestintätiimi. Erityisesti viestintätiimi toivoo uusia jäseniä mukaan! Tiimiesittelyt löytyvät tarkemmin nettisivultamme. Linkki


kOuluvanhempien tapaamiset, #koulutreffit!

Kutsu meidät mukaan #koulutreffeille, etänä tai livenä. Vaihdetaan yhdessä kuulumisia ja ajatuksia vanhemmuudesta ja vanhempaintoiminnasta. Etsitään yhdessä ratkaisuja haasteisiin ja laitetaan hyvät käytännöt jakoon. 


Ota yhteyttä! Liity jäseneksi!

Meille voit laittaa palautetta, toiveita tai ilmoittautua mukaan toimintaan laittamalla viestiä vanhemmat.oulu@gmail.com tai yhteydenottolomakkeen kautta. Jäseneksi voit ilmoittautua tästä. Jäsenyys on ilmainen.  

Seuraa julkaisujamme somessa 

Facebook -keskusteluryhmä www.facebook.com/groups/278632485634845

Facebook -sivu Oulun alueellinen vanhempainyhdistys, tietoa vanhempaintoimintaan ja perheiden hyvinvointiin liittyen

Verkkosivut www.kouluvanhemmat.fi, yhteystiedot, uutiset, tapahtumat, etäporina-verkkotapaamiset

Instagram @kouluvanhemmat⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ (julkaisut eivät väliaikaisesti näy, selvitämme asiaa)

WhatsApp-keskusteluryhmä vanhempaintoimikuntien edustajille, liittymispyynnöt numeroon 044 949 6435