Alueellisen vanhempainyhdistyksen jatkotoivomuksia kouluverkkoselvitykseen

18.5.2016

Vanhemmat kiittävät kouluverkkokeskustelusta ja kaipaavat kouluverkkoselvityksen aluekohtaista aukipurkua.

Vanhemmat kiittävät, että kouluverkkokeskustelu on avattu ansiokkaasti ja taustoitettu visuaalisen selkeästi. Kouluverkkoselvityksen perusviesti on selkeä: kaupunki haluaa välttää uusia suuria investointeja koulurakennuksiin ja järkevöittää olemassa olevien tilojen hyötykäyttöä. Pienille lapsille halutaan turvata lähikoulu.

Selvitys on tehty pitkälti taloudellisista lähtökohdista. Selvitys keskittyy lähinnä rakennusten sijaintiin ja saavutettavuuteen. Jatkokeskusteluissa tulisi huomioida myös muita arvolähtökohtia kuten raadeissa oli nostettu esiin: turvallisuus, (lapsi)vaikutusarvioinnit, alueiden erityispiirteet, inkluusio, eheytetty koulupäivä sekä oppimiseen ja opettamiseen liittyvät muut paradigmamuutokset. 

Kouluverkkoselvitykseen tulisi integroida jatkossa rohkeammin myös:

  • keski- ja korkeakouluasteiden yleiset tilamuutostarpeet ja yhdistämismahdollisuudet sekä muut muuttuvat kunnalliset tilatarpeet kuten terveyskeskukset ja virastot.
  • Sote-ratkaisuun limittyvät palveluratkaisut esimerkiksi hyvinvointikouluajatuksen pohjalta

Liitoskuntien (Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo) aktiiviset aluetoimijat voisivat tarvittaessa tehdä omat vaihtoehtoiset (ilman lisärakentamista toteutettavat) ehdotukset siitä kuinka alueellisesti voitaisiin järjestellä kunnan koululogistiikka selvitystarpeen hengen mukaisesti. Näin vältettäisiin turha ja repivä aluepolitikointi, joka jättää muut selvityksen ansiot varjoonsa. 

Vaikka lukioverkko korostuu tässä esityksessä, sivistys ja hyvinvointi vaikuttavat kokonaisvaltaisesti alueen palveluratkaisuissa kaiken ikäisille.

Vanhemmille eivät täysin selvinneet tietyt asiat: 

  • Mitä tarkoittaa esimerkiksi aluekoulu? Tarkoittaako se palvelukeskittymää viiden kilometrin säteellä?  Mihin alueeseen alueella viitataan: vanhoihin suuralueisiin (21) vai postinumerojaotteluun 
  • Koulurakennusten kuntovisualisointi oli selkiyttävä, mutta olisi hieno saada tarkempi remonttipriorisointi sekä väistökoulunimeämiset vaikkapa vuoteen 2020 asti.  
  • Väestöennusteiden ja koulusijoittelun kannalta tarvitaan lisää aukipurkua ennakoinneista. Miten esimerkiksi Hiukkavaaraan monitoimitalon yhteydessä tullaan huomioimaan Metsokankaan, Ritaharjun ja osin Kastellin oppilasmäärien virhearvioinnit syklisyydessä?

Vanhemmat kaipaisivat selvityksen aukipurkua esimerkiksi aluerehtorikokousten yhteydessä, jossa vanhemmilla olisi mahdollisuus esittää kysymyksiä, joihin ei ole löytynyt vastausta omatoimisesta selvitysluvusta tai median välityksellä. 

Siksi ehdotamme että aluerehtorien yksi syyskokous ja aukipurku vanhempien edustajille yhdistettäisiin yhdeksi rehtoritapaamisten teemaksi. Kukin aluerehtori voisi alustaa selvityksen ja vanhempien edustajat esittää rehtorien kera kysymyksiä. Sen jälkeen rehtorikokous voi jatkua normaalin agendan mukaisesti. 

Vanhemmat haluavat muutoinkin olla selkeämmin mukaankutsuttuina alueellisissa suunnittelu- ja kohtaamiskokouksissa.

Oulun alueellisen vanhempainyhdistyksen (kOuluvanhemmat) puolesta
varapuheenjohtaja
Vesa Ilola